25.6.2017

RADIOHILJAISUUTTA

Moni on varmasti aavistanutkin, että hiljaisuuden syynä on matka. Tälläkin kertaa asiat saivat aivan yllättävän käänteen ja sitä myöten kaikki järjestyi ilman minkäänlaisia lentojen ja hotellien sumplimisia.

Palaan blogini pariin kunhan olen takaisin Suomessa.

See you ♥

20.6.2017

Puhelu

Helsingissä oli sitten herätty väärällä jalalla tai joku oli kussut toisen muroihin. Aamupäivällä sain puhelun ja ensimmäisen "Moin" kuultuani tiesin, että tästä puhelusta ei tule ainakaan miellyttävä. Ei edes kohtalainen.

En juuri ehtinyt tervehdykseensä vastata, kun räyhääminen ja huorittelu alkoi. Sanoin jo, ettei minulla ole minkäänlaisia aikeita kuunnella tätä samaa. Joko se loppuu nyt heti tai puhelu loppuu. Muita vaihtoehtoja ei ole. Piste. Pari minuuttia keskustelua kohtuullisen normaaliin äänensävyyn, kunnes pääsimme taas toisille taajuuksille. Totesin, ettei hän ilmeisesti ymmärtänyt kuulemaansa ja huoraamassa en ole edelleenkään. Sen jälkeen tämän ihmisen puhelut muuttuivat äänettömiksi. Sen verran hän on jo oppinut, ettei enää soittele koko veljen perhettä läpi siinä toivossa, että saa minut sitä kautta puhelimeen. Vanhakin koira voi oppia uusia temppuja, kun aikansa kokeilee.

Teille ei varmasti tarvitse erikseen mainita, että aamullinen puhelu oli ihan paikallaan vahvistamaan päätöstäni. Onhan se vähän skitsoa, että näiden puhelujen jälkeen ikään kuin lasken maaleja hyväkseni (eron hyväksi). Jokaikinen tälläinen puhelu tuo yhden pointsin lisää eroa puoltavaan maaliin. Maali onkin jo niin täynnä, ettei lisää sovi. Edelleen: Ainut tie parempaan on E R O.

Päätöksestäni olen varma, mutta kipeää se tekee silti. Kyseessä on kuitenkin ihminen, jonka kanssa olen jakanut viimeiset reilut neljä vuotta. Olen rakastanut häntä enemmän, kuin ketään muuta koskaan aikaisemmin. En edes tiedä, pystynkö enää koskaan kenenkään toisen kanssa kokemaan samanlaista rakkaudentunnetta, kuin hänen kanssaan. Se sattuu helvetin kovaa. Mutta niin sattuvat jatkuva epäily, perättömät syytteet ja huorittelutkin. Olisi edes perää, mutta kun ei ole. Ei minua kiinnostanut kukaan muu. Sosiaalisena ihmisenä nyt vain ajottain on moikattava myös miespuolisia ihmisiä ja naapurin kanssa vaihdettava jopa sana tai toinen. Se on opittu, että järjellä tässä ei edetä mihinkään. Ja ellei toinen osapuoli tiedosta sairaalloista ajatusmalliaan, minä en voi häntä auttaa saati muuttaa. Jäljelle jää enää se, että muutan asiat omalta kohdaltani. Koska en ole valmis kärsimään yhtään enempää, erolle ei ole vaihtoehtoja.

Lomareissun suhteen jatkan katselua, mutta nyt on prioriteetti kämpällä. Muutama varteenotettava kohde löytyi ja odottelen enää saavani lisätietoa niiden näytöistä.



19.6.2017

Reissuun?

Olen katsellut muiden bloggareiden reissukuvia ja huokaillut kaipailevasti esim. Tiian kuvia ihaillessani. Rhodos ja Kreikka ovat jo ajat sitten vieneet sydämeni. Santorini on huumannut huikeilla näköaloillaan ja auringonlaskuillaan. Keski- Eurooppa houkuttelisi myös vehreydellään ja vuoristoillaan. Mietinkin, miksi en lähtisi tarkastamaan lomatarjontaa. Voisin lähteä yksin ja nauttia juuri siitä, mikä tuntuu minulle kullakin hetkellä hyvältä. On maita, jonne en yksin naisena välttämättä haluaisi lähteä, mutta Kreikka ja Keski- Euroopan maat (Sveitsi, Saksa ja Itävalta) eivät kuulu niihin.

Viikko Suomen rajojen ulkopuolella ei ehkä olisi haitaksi tässä tilanteessa. Lisää välimatkaa näihin parisuhdeongelmiin. Vai onko se pakenemista? Mitä kauempana olen, sitä vaikeampi minuun on päästä "käsiksi". Ehkä se onkin alitajuista pelkoa ja eskapismia.
Toisaalta, vaikka sitä olisikin, onko sillä tässä vaiheessa väliä? Mahdollisesti taas analysoin tekemisiäni ja menemisiäni aivan liikaa. Juuri kun olin viikonloppuna kiitellyt itseäni spontaanisuudesta "festareiden" kanssa. Yleensä olen kovin nihkeä lähtemään spontaanisti minnekään. Jostain syystä lasten kanssa se tuntui ihan luonnolliselta.

Muutamia matkakohteita olen aamukahvia nauttiessani mielessäni pyöritellyt. Wien houkuttelisi kaupunkikohteena. Kreikassa Halkidin niemimaalla oli tarjolla ihana hotelli täysihoitoineen kaikkineen. Luksusrantaloma ei olisi sekään huono vaihtoehto. Münchenissä olisi ystävä, jonka tiedän ilahtuvan aina vierailuistani. München on valloittava kaupunki ja tarjoaisi monenlaista aktivitteettia kesälomailijalle. Tällä lomalla en ehkä kuitenkaan jaksaisi ja haluaisi joutua puimaan parisuhdeasioitani ystäväni kanssa. Kyllä hän ymmärtää, ei se ole siitä kiinni. Mutta itse en halua käyttää liikaa aikaa siihen. Tämä ensimmäinen viikko broidin kanssa riittää. Hän on samalla ihminen, joka pystyy auttamaan minua tässä tilanteessa eniten. Eivät ne asiat siitä miksikään muutu, vaikka kelaisin niitä kymmenen eri ihmisen kanssa.

Lomavaihtoehtojen lisäksi olen selannut myös asuntotarjontaa ja tehnyt laskelmia sen suhteen, mikä pysyy kohtuullisuuden nimissä. Tarjolla on tietysti vaikka minkälaista lukaalia. Haluan kuitenkin pitää jalat maassa. Mieluummin ostan jonkin pienemmän asunnon esimerkiksi rivarista. Parveke tai pieni puutarha on ihan MUST. Niistä en tingi. Neliömäärän ei tarvitse olla valtava, kunhan tilat on suunniteltu järkevästi. Hukkatilasta en halua maksaa.
Kyllähän tämä jo ihan työstä alkaa käymään, kun tuntitolkulla selailen netissä tarjontaa. En muuten saata ymmärtää, miten joku vapaaehtoisesti tekee työtä, jossa tuijottaa ruutua vähintään kahdeksan tuntia. Tuntuu minusta ihan käsittämättömän rankalle.

18.6.2017

Telttailua

Eilen iltapäivällä lähdimme "festareille". Pakkasimme eväät, retkikeittimen, pari lautapeliä ja teltan mukaamme. Ajoimme veljeni metsän keskellä olevalle piilopirtille, jonka pihaan pystytimme teltan.
Matkassa mukana olivat lisäkseni veljen muksut ja koira. Vanhemmat saivat viettää eilisen illan ihan keskenään. Ei nyt niin kauheesti huolettanut, josko keksivät tekemistä. Kielsimme heitä tekemästä mitään töitä ja määräsimme (lääkärinmääräys) iltaansa herkuttelua ja hemmottelua. Reseptin noudattamisen varmistimme ojentamalla heille herkkukorin ja punkku- sekä skumppapullon.

Kyllähän siinä muutama ruma sana oli päästä, kun teltan kanssa sähelsimme. En ollut kyseistä kapinetta koskaan koonnut, enkä oikein tiennyt, miltä sen tulee näyttää valmiina. Jos olisin haka näissä asioissa, olisin aikoinaan valinnut toisen alan ihmisten auttamisen sijasta. Ihmiset ovat monimutkaisia nekin, mutta niiden kanssa on helpompaa, kuin joustamattomien keppien ja kankaiden kanssa. Tulipa siinä samalla huomattua, ettei kymppivuotiaan neuvoja pidä vähätellä.

Teltta saatiin pystyyn ja festarimme saattoivat alkaa. Bose hoiti musiikkihommat ja hyvin ne hoitikin. Kapine oli ensimmäistä kertaa käytössäni. Lapset nauttivat ilmiselvästi telttailusta ja niin nautti allekirjoittanutkin. Puskapissalla käynti on ainut asia, johon en ole koskaan ehtinyt ihastumaan ja ihan yhtä hankalalle se osoittautui edelleenkin. Ikä ei ole tuonut asiaan helpotusta.

Tänään iltapäivällä meitä retkeläisiä odotti valmis ruokapöytä. Uusia perunoita, silliä ja valkokastiketta. Kyllä ihminen voi tulla onnelliseksi näistä kolmesta ruokatarvikkeesta.

Helsingin mies on käyttäytynt ihmeen rauhallisesti. En tiedä enteileekö tämä hyvää vai huonoa. Lasken huonon varaan, niin ei tarvitse pettyä. Ystäväni kysyi, joko olen estänyt hänet naamakirjassa ja Whatsappissa. Tässä on yksi asia, jota en meidän aikuisten keskuudessa oikein ymmärrä. Miksi ihmeessä estää ketään??!! Se antaa minusta hirveän nolon vaikutelman ja tulee tunne, että minä haluan asettua toisen yläpuolelle olemalla tavoittamaton. Laitan Whatsappin keskustelun äänettömäksi, jos se häiritsee, enkä lue viestejä, jotka eivät ole toivottuja. Sama pätee muuhunkin kommunikaatioon. Mielestäni aikuisten täytyy osata hoitaa asiat muulla tavoin kuin jakelemalla estoja. Se kuuluu teiniangstaajien toimintamalleihin. Estäminen ei anna mahdollisuutta edes yrittää selvittää juttuja. En siis tule tulevaisuudessakaan estämään avokkia miltään listalta. Jos tilaisuus riistäytyy täysin käsistä, se on poliisin/tuomarin tehtävä päättää lähestymiskiellosta ja sen laajuudesta. En usko, että niin koviin toimenpiteisiin tulee tarvetta.

Nyt tämä nainen lähtee iltapesulle ja nauttimaan ylellisyydestä nimeltä vessanpönttö. Sen jälkeen iltatee terassilla ja kirjan kanssa peittojen alle.

17.6.2017

Puhelu

Tänään koin olevani sen verran tukevasti jaloillani ja vastasin puheluun. Tyypilliset missä, miksi ja kenen kanssa tulivat luonnollisesti heti alkuun. En mitään muuta odottanutkaan.
Vastasin rehellisesti joka asiaan. Eikä tuo ollut vaikeetakaan, ei ole salattavaa. Taitaa vastaaottajalla olla vaikeempaa ymmärtää ja uskoa asiat.

"Koska palaat himaan? Mulla on maanantaille liput hyvälle keikalle."
En ajatellut palata ennen maanantaita, enkä edes tiistaina. Tämän kerrottuani puhelimessa vallitsi pitkä hiljaisuus. Jopa hämmentyneeltä ääneltä kuulostava "taidat olla tosissasi" hämmensi myös minut. "Niin, taidan olla. Emme varmasti uskonut tähän kumpikaan..."

Puheenaihe vaihtui ja hän kertoi muina miehinä siskonsa kissanpennuista, joista oli ajatellut meillä olevan kahdelle koti. Täh??? Koskaan ei ole ollut puhetta kissoista saati mistään muistakaan lemmikeistä, sillä elämme aivan liian liikkuvaista elämää, johon ei voi lemmikkieläintä ajatella.
Tokikin koirat ja kissat ihania ovat. Jos joutuvat olemaan lähemmäs 10 tuntia useempaan kertaan viikosta yksin kotona, jotenkin kyseenalaistan eläinten hyvinvoinnin. Eläin ei valita, siinä on ongelma. Ihminen voi tulkita kaiken parhaansa mukaan. "Eihän kissat ketään täällä tarvi. Niillä on hiekkalaatikko, ruokaa ja vettä."
Sorry my friend, mutta ei noilla eväillä tarjota kissoille kivaa ympäristöä. Koirasta puhumattakaan.

Mainitsin siinä ohimennen, ettemmhän me edes tiedä, missä tulevaisuudessa tulemme asumaan. Tätä seurasi muutaman sekunnin hiljaisuus ja asia vaihtui uudelleen kovin nopeasti.

Juhannuksesta oli puhe. Avokki sai kutsun tulla tänne broidille juhannukseksi. Minä jatkan lomaani täällä ainakin juhannukseen saakka. Annan sieluni puhdistautua viimeistäkin sopukkaansa myöten. Kuka tietää, jospa vaikka juhannustaikoja innostun tekemään. Eilen naapuritilan nuori- isäntä jo jonkinlaista flirttiä heitti.Tiedä vaikka olisi kaivossa naapurin maajussin kuva.
No ei, en minä ole etsimässä uutta miestä, ennen kuin vanhat sotkut on selvitetty. Enkä edes sen jälkeen. Huomaan viihtyväni vallan erinomaisesti yksin parhaassa seurassani. Aika aikansa kutakin, niinhän sitä sanotaan.

16.6.2017

Elossa

Hitsi, että tää on upee tunne. Pari päivää oikeiden ihmisten ympäröimänä ja elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Minulle tämä kertoo yksinomaan siitä, että edessä on yksi ainoa suunta, joka on oikea. Suunnan nimi on E R O.

Eilen pidimme pitkää ja terapeuttista palaveria broidin vaimon kanssa saunassa. Myöhemmin jatkoimme sessiota laiturilla istuskellen. Arvatkaa, tekikö hyvää? Kyllä teki.

Tänään tempaisin täällä siivoukset pystyyn. Ihanaa saada pyöriä luuttu kädessä ja tamapata mattoja oikein olan takaa. Liekö mukana  aggressioiden purkuakin. Mukulat ovat ihan innoissaan mukana. Minä olin käsittänyt, ettei tuollaisia esiteinejä ja teinejä kotihommat kauheesti kiinnosta. Hyvin ne vetää. Iltapäivällä leivotaan vielä kakku ja odotetaan vanhempia töistä siivotussa tuvassa valmiin ruuan ja kakkutsufeiden kera.

Viikonloppuna aloitan oman kämpän etsimisen. Kyllä! Se tapahtuu seuraavaksi. Avokille ei tästä askeleesta mainitse vielä mitään. Asun täällä ainakin tämän viikon ja katsotaan mitä jatkossa. Saatanpa muuttaa täältä suoraan omilleni. Nykyisen kämpän laina on minun nimissä, joten minulla ei ole siinäkään mielessä mitään hätää. Olen vapaa tekemään omat päätökseni. Moottoripyörä on ostettu puokkiin ja siitä voin maksaa oman osuuteni pois. Tuskin sitä yksin tulisi pärrättyä. Uusia löytyy kaupoista, jos alkaa kaduttaan.

Summa summarum. LIFE IS GOOD!

14.6.2017

Paras broidi

Koskaan en ole tuntenut itseäni sisimmässäni maalaiseksi. Päinvastoin, pienet paikat ovat ahdistaneet. Ne sinut läpikotaisin tutkivat ja kaikkitietävät katseet. Kaupan kassa, jolla on tamponikokosi ja aamupalamurosi ulkomuistissa. Naapureit, joita ei pääse pakoon minkään normaaliksi käsitettävän  käytöksen nimissä. Minä sovin maalaismaisemaan yhtä hyvin, kuin käpy mannapuuroon. Yhtälö on mahdoton.

Maalla kuitenkin ollaan ja huomaan pystyväni hengittämään. Kykenen vihdoinkin vetämään keuhkot täyteen ilmaan ja olemaan ilman pelkoa, että mikä hetki tai sana tahansa laukaisee katastrofin.
Hengittelen syvään, vaikka sikalan haju on viedä tajun. Kaikkeen tottuu, vakuuttelee isoveli.

Väärin. Kaikkeen EI totu, eikä tarvitsekaan tottua. Ei ainakaan sikalan hajuun.

Isoveli on aarre. Vaimollaan on ollut onnea. Siinä on vakka kantensa löytänyt. Rouva on vähintäänkin yhtä herttainen. On upeaa nähdä, miten pariskunta vielä 18 vuoden jälkeenkin kohtelee toisiaan täynnä rakkautta. Sen näkee eleistä ja kuulee puheensävystä. Lapset ovat etuoikeutettuja saadessaan kasvaa tässä ympäristössä. Heistäkin huokuu tasapainoisuus ja onni. Kohdelkoot maailma ja universumi heitä hyvin.

Puhelin on soinut ja Whatsapp laulanut. Tänään ei ollut oikea aika vastata. Huomenna päivä uusi.

13.6.2017

Viimeinen kerta vol. 19387492384

Viides lomapäivä on meneillään. Mieli on synkkä ja itku kuristaa kurkkussa. Taas se tapahtui. Kyyneleet pyrkivät väkisin ulos ajatellessani sitä kaikkea mukavaa, mitä tälle ensimmäiselle lomaviikolleni oli suunniteltu.
Mitä sain? Sain osakseni riitelyä, sättimistä, mustasukkaisuutta, henkistä väkivaltaa, muutaman mustelman, huorittelua ja pohjattoman ahdistuksen.
Mitä niin pahaa olen tehnyt, että tämän ansaitsen osakseni?

Tiedänhän minä, että riitaan tarvitaan kaksi osapuolta. Sanotaan, ettei kukaan yksin riitele. Totta ainakin toinen puoli. Entäs tilanne, joka alkaa viimeisimmän lailla? "Miksi tuijotit sen (naapuri) perään noin pitkään? Oletko pannut sitäkin? Tuonko kanssa oli mökillä?" Päälle huorittelua ja alistamista. Taas kerran päätin tämän olleen viimeisen kerran. Monesko kerta viimeisten kolmen vuoden aikana? Liian mones. Ei niitä jaksa laskea. En taida enää itsekään uskoa sanoihini.

Huomenna pakkaan kassini ja lähden koiran kanssa veljeni luo maalle. En vastaa puhelimeen, enkä kerro missä olen. Ei tuo sitä kuitenkaan usko. Varmasti olen naapurin äijän kanssa panemassa, vaikka naapuri ajaisi puutarhassaan nurmea. Sairaalloinen mustasukkaisuus saa asiat vääristymään absurdeihin mittasuhteisiin.

Tulevaa viikkoa en anna kenenkään pilata. Myös minulla on oikeus nauttia edes muutamasta lomapäivästä. Isoveljen luona on hyvä olla. Isoveli ymmärtää. Hän kuuntelee ja lohduttaa. Hän ymmärtää olla tuputtamatta "hyvää tarkoittavia" neuvoja. Rutistaa lämpimään kainaloonsa ja muistuttaa, että saan tulla heille heti, kun olen valmis lähtemään. Hän tulee hakemaan. Ajaa vaikka yöllä tarvittavat 274 km edestakaisin. On hän sen kertaalleen tehnytkin. Hän soitti myös poliisit paikalle, kun en itse järkytykseltäni sitä tajunnut.

Kertokaa minulle, missä on se nappi, jota painamalla pääsen siihen ihanaan rakkautta pursuavaan parisuhteeseen, jossa olin vielä neljä vuotta sitten. Ovessamme oleva nimikyltti kyllä kertoo avopuolison olevan saman. Muuten sitä tuskin uskoisin. Vai onko vika sittenkin minussa? Ehkä olenkin ansainnut tämän kaiken? Kerta toisensa jälkeen koen kerääväni minuuteni paloja. Kerta toisensa jälkeen ne tuntuvat leviävän laajemmalle alueelle. On kuin keräisi palapeliä, jonka uskoo juuri saaneensa kokoon, kunnes viimeinen pala ei enää mahdukaan. Ihmismieli on uskomattoman sitkeä, mutta missä vaiheessa kamelinselkä katkeaa?

"Kaikki se kestää..."
Kestääkö ihan oikeasti?