Melkein kotona. Palasin reissusta takaisin veljelleni. Olo on vielä kuin avaruudesta tänne tipahtaneella. Loma taisi siis tehdä tehtävänsä.
Nämä edeltäneet 10 päivää olen antanut elämän kuljettaa. En tehnyt päivilleni minkäänlaisia suunnitelmia. Elin ilman kelloa ja aikatauluja. Menin nukkumaan kun siltä tuntui ja heräsin, kun tunsin itseni virkeäksi. En muista, olenko koskaan aikasemmin tuntenut itseäni näin levänneeksi.
Ihan huikea olotila!
Epäilemättä tämä on lähitulevaisuudelle tarpeen. Eipä sillä, Helsingin pää on ollut viime päivät hyvin hiljaa ja suorastaan kohtaloonsa alistuneen oloinen. On kertonut toivovansa, että mietin eroa vielä.
Kerroin jo hänelle miettineeni lähes koko viimeisen 1,5 vuotta eroa. Alkuun satunnaisesti, sittemmin jo melkein päivittäin. En ole ihminen, joka syöksyy näin isoihin päätöksiin suin päin. Tiedänhän minä eron sattuvan meihin molempiin. Jos se olisi helppoa, olisin lähtenyt jo ajat sitten. Minullakin on tunteet. Minä olen myös rakastanut tätä miestä ja rakasta edelleenkin sitä yhtä osaa hänessä. Valitettavasti siihen kokonaispakettiin kuuluu yksi sellainen osa, jolle ei ole tilaa meidän yhteisessä elämässä. Se on käynyt selväksi.
Kiinteistövälittäjä oli yhteydessä lomani aikana ja hänellä on muutama kiinnostava kohde. Sovimme olevamme yhteyksissä kunhan palaan lomalta takaisin. Jossain mieleni sopukoissa kuplii hienoinen iloinen odotus muutosta ja ihan oman asunnon sisustamisesta. Kunhan saan kaikki suhdesotkut taakseni ja surutyön alkuun, olen varma, että tästä tulee vielä hyvä juttu.
Muistuttakaa minua tästä, jos/kun jossain vaiheessa aikoo epätoivo ottaa vallan.
Eilen ajelin työpaikan kautta. Piipahdin siellä kahvilla ja vein vähän Espanjan tuomisia kahvipöytään. Siellä oli niin kiva tunnelma, että tuli jo vähän ikävä töihin. Minua on siunattu upeilla työkavereilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti